| Nimi: Jessy |
26.11.2014 07:28 |
Kävelin kohti Sateenkaaritaivasta. Olin menossa katsomaan Popia. Viimeksi en ehtinyt olla hoitokoirani kanssa melkein yhtään, joten halusin tänään korvata sen ajan ja olla Popin kanssa niin paljon kuin mahdollista. Kaiken lisäksi halusin tutustua Popiin vielä paljon paremmin, halusin oppia tuntemaan sen luonteen ja milloin se on missäkin mielentilassa. Koira vaikutti ihanalta, oikealta unelmakoiralta, mutta tiesin, että siinä oli suuri työ, sillä sitä piti kouluttaa ja sen kanssa se oli haastavampaa kuin monen muun kanssa, jotka oppivat nopeasti. Olisin todella ylpeä itsestäni, jos saisin Popista edes joskus koulutettua kunnon koiran. Vaikka koulutukseen menisi aikaan, en silti saisi antaa periksi, koska Ushma luotti taitoihini kouluttaa Popista hyvä koira, vaikka se melkoinen sisupussi olikin.
Pian saavuin kennelin pihaan. Ulkotarhauksissa näytti olevan pari koiraa, mutta Popia ei näkynyt. Se oli varmasti sisällä. Suunnistin siis kohti ulko-ovea, astuin sisään ja otin ulkovaatteet pois päältäni. Dalmatialaisneiti Meri tuli häntä heiluen tervehtimään minua. Se oli todella suloinen tapaus. Muita koiria ei kuitenkaan näkynyt missään. Huomasin, että eräältä käytävältä tuli yksi hoitaja, Jasmine, hänellä oli hihnassaan soopeli shelttityttö Sonja. Hän varmasti tietäisi, missä Popi on, koska oli ollut täällä kauemmin hoitajana kuin minä.
- Hei Jasmine! Voitko auttaa mua vähän? kysyn hieman epäröiden häneltä. Hän hymyili iloisesti, katsoi minua ja nyökkäsi innoissaan.
- Tottakai autan, mitä mun pitää tehdä?
- Mä en tiedä missä Popi on, selitän sille nopeasti, - jos sä vaan olet nähnyt sitä tai jotain..?
- Joo, kyllä mä tiedän missä Popi on. Seuraa mua, se vastaa iloisesti hymyillen ja kääntyy siihen suuntaan, mistä olin tullut. Sen shetlanninlammaskoira kääntyi sen mukana niiden tulosuuntaan. Olipa ihana koira!
- Tällä käytävällä siis on kaikki koirien huoneet. Niitä on yhteensä viisi. Ykköshuone on Merin ja Lukan huone, eli niiden dalmatialaisten. Kakkoshuone on tollerikaksikon huone, eli siellä on Sulo ja Lola, sekä siihen porukkaan kuuluu myös cockerspanieli Topi, että ei se ihan tollerihuone kuitenkaan ole. Kolmoshuoneessa on tällä hetkellä shelttejen huone, eli siellä on Sonja, Bella ja Popi. Koirat nukkuu näissä huoneissa yönsä, mutta yleensä päiväksi ne otetaan huoneista pois. Koska on aikainen aamu, Ushma ei ole vielä ehtinyt tehdä sitä, niin minä olen vähän auttanut ja käyttänyt Meriä ja Lukaa ulkona, ja nyt hain Sonjan. Ushma asuu tämän rakennuksen yläkerrassa, siellä on hänen oma yksityinen tilansa. Luulen, että hän tulee kohta, Jasmine selittää minulle ja nyökkään innoissani. Oli mahtavaa, että hän tiesi kennelin asioista niin paljon ja oli todella avulias, kun oli käyttänyt Meriä ja Lukaa ulkona! Ushma varmasti piti Jasminesta. Ehkä minä oppisin joskus myös nuo samat asiat, mitkä Jasmine jo tiesi. Samassa Ushma asteli käytävälle.
- Ai, huomenta Jasmine ja Jessy! Te olettekin jo täällä. Minä olen nyt harvinaisen myöhässä, nukuin vahingossa liian pitkään, Ushma selittää ja vilkaisen häntä hymyillen. Hänen hiuksensa olivat hieman pörröiset, kuin hän olisi vasta juuri äsken noussut sängystä ylös ja ehtinyt pukea vain farkut ja t-paidan päälleen.
- Huomenta Ushma! Minä ehdinkin jo käyttää Meriä ja Lukaa ulkona, olen juuri menossa Sonjan kanssa, Jasmine selittää ja osoittaa hänen jaloissaan levottomasti pyörivää lammaskoiraa. Ushma nyökkää.
- Kiitos Jasmine, sinusta on suuri apu! hän sanoo iloisesti hymyillen. - Sinäkin olet siis tullut kennelille, Jessy.
- Niin olen, tulin katsomaan Popia. Jasmine juuri kertoi minulle näistä huoneista ja vaikka mistä, selitän hänelle, - tiedän nyt, että Popi on kolmoshuoneessa yhdessä Sonjan ja Bellan kanssa.
- Kiitos Jasmine, kun jaksat auttaa uusia hoitajiakin vielä! Olet tosi reipas, olisin varmasti ihmeessä ilman sinua, Ushma sanoo naurahtaen. Jasminekin hymyili.
- Minä menen nyt Sonjan kanssa ulos. Nähdään!
- Nähdään, Ushma sanoi ja minä mumisen jotain epämääräistä. - Mene vain katsomaan Popia, minä sillä aikaa hoidan kakkoshuoneen koirat ja tulen hakemaan hetken päästä Bellan. Sinä tietenkin saat käyttää Popin ulkona, Ushma sanoo.
- Okei, sanon ja menen kolmoshuoneen ovelle ja avaan sen.
Huoneessa oli kolme häkkiä, jotka kaikki olivat nimikoitu. Jokaisessa häkissä oli viltit, mutta häkin luukut olivat auki. Popi makoili häkissään vaaleansinisellä viltillä, mutta Bella tuli minua iloisesti häntä heiluen vastaan. Häkit olivat koirille varmasti positiivinen kokemus, eikä ne kokeneet sitä huonoksi. Ne varmasti mielellään nukkuivat mukavasti pehmustetussa häkissään, joka oli kaikille ikioma. Kumarruin rapsuttamaan reipasta lammaskoiraneitiä samalla, kun katselin ympärilleni. Keskellä huonetta oli suuri, raidallinen matto. Huomasin myös pari vesikuppia sekä lelukorin. Maton reunalla oli tennispallo. Bella käveli leikkisästi tennispallon luokse, nappasi sen suuhunsa ja toi sen minulle. Se näytti leikkisältä, se varmasti halusi, että minä heittäisin sille tennispalloa.
- Kuule Bella, vaikka mukava tyttö oletkin, niin en tullut hoitamaan sua, sanon sille hellästi hymyillen. Se kallistaa päätänsä hölmistyneenä, kun otan pallon sen suusta ja lasken sen viereeni lattialle. - Mä tulin hoitamaan Popia, koska se on mun hoitokoira. Vaikka ootkin tosi ihana ja suloinen tapaus, niin sä saat vielä oman hoitajan, selitän tytölle, joka katsoo minua ja tennispalloa vuorotellen. Samassa ovi aukeaa.
- Bella, tule pissalle! Ushma huutaa sheltille iloisesti, ja ruskeamustavalkoinen turrikka säntää Ushman luo häntä heiluen. Hymyilen. Saisin viettää Popin kanssa aikaa kahdestaan hetken, ennenkuin veisin sen ulos.
Popi tarkkaili minua häkistään, vaaleansinisen viltin päällä. Viltissä oli tummansinisiä tassukuvioita. Popilla oli vieressään kirkkaanpunainen pehmolelu, joka esitti taskurapua. Naurahdin.
- Kuule Popi, tykkäätkö sä leikkiä? Haluaisitko, että heitän sulle palloa? kysyn siltä, mutta se vain murahtaa matalasti ja laskee päänsä taskurapupehmonsa päälle. Sitten se tuhahtaa. - Popi hei, minä olen sun hoitajasi, ja sun pitäis rueta tykkäämään musta, kun eihän se yhteiskunta sillä tavalla pyöri, että oma hoidokki ei tykkää hoitajastaan, selitän koiralle. Se vilkaisee minua ja tuhahtaa uudestaan. - Popi! Älä viitsi nyt. Haluan vain ystävystyä kanssasi, olla sinun kanssasi kaveri. Tule nyt ulos sieltä häkistä, niin mennään käymään pihalla. Uros vilkaisee minua, näyttää siltä, kuin se kohottaisi kulmiaan, vaikkei sillä niitä ole. Jos olisi, niin se varmasti tekisi niin. - Olet minulle uskomattoman tärkeä nyt jo, en halua, että mikään menee pilalle. Olet uskomaton, sanon koiralle ja huokaisen. Popi oli niin komea koira, että melkein itketti, kun olin saanut niin hienon koiran itselleni. Sen luonne ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen, mutta minä pidin siitä, pidin siitä, että siinä oli haastetta. - Nyt ulos, Popi! sanon sille jämäkästi. Se alkaa venytellä hartaasti, mutta pian astelee ulos häkistä. Heitän tennispallon lelukoriin ja nousen seisomaan. - Hieno poika, kehun sitä, kun se kävelee huoneen ovelle. Menen perässä ja avaan urokselle oven, kävellen samalla sen perässä.
|
|
|
|